lauantai 18. joulukuuta 2021

Jauhelihalasagne

18 Lasagnelevyä

Jauhelihakastike

700 g    jauhelihaa
2            porkkanaa raastettuna
1            parsakaalin kanta raastettuna
            sipuli pilkottuna
2            isoa valkosipulin kynttä pilkottuna
400 g    paseerattua tomaattia (huuhtele purkki 1 ½ dl vettä, ja lisää pannulle)
1 tl        suolaa
1 tl        mustapippuria
2 tl        basilikaa

Ruskista liha, raasta sillä aikaa porkkanat, parsakaalin varsi ja pilko sipulit.
Kun liha kunnolla paistunut lisää pannulle ed mainitut raasteet ja pilkotut sipulit.
Anna kuumeta, lisää paseerattu tomaatti ja mausteet. 

Laita syrjään paistinpannu levyltä ja ota valkokastiketta varten tarpeeksi iso kattila, jotta paakkuuntumisen estämiseksi pystyt sekoittamaan vimmatusti.

Valkokastike

7,5 dl     vehnäjauhoa
1,75 l     maitoa
1 tl         suolaa
1 tl         viherpippuria, murskattuna

Lorauta vähän (1-2dl) maitoa kattilaan ja lisää vehnäjauhot, sekoita että ei jää paakkuja.
Lisää vähitellen maitoa ja sekoita vimmatusti paksua massaa, jotta saat loputkin paakut pois. (Massan kuuluu sekoittamisvaiheessa olla niin paksua että se seuraa kauhaN tai lastan perässä. Onpa vaikee selittää....) Jatka nesteen lisäämistä ja sekoittamista, kunnes kastike sopivan jäykkää. Vähän on työlästä, halutessasi voin tehdä myös rasvasuuruksella kastikkeen. Mausta. Jos jääkaapissa nöttyrä juustoraastetta kippaa se joukkoon.

Kokoaminen vuokaan: (laita nyt uuni päälle 175°)

Kun kastikkeet valmiit, laita vuoan pohjalle ekana puolet jauhelihakastikkeesta.
Laita jauheliha kastikkeen päälle 6 lassakkalevyä (kulmapaloista saatat joutua murtamaan palat pois, ettei jää isoa rakoa vuoan ja levy väliin. Laita murretut pikkupalat kulmarakojen paikkeille.

Levitä lasagnelevyjen päälle puolet valkokastikkeesta. Yritä olla siirtelemättä allaolevia levyjä kun tasoita kastikkeen. Laita valkokastikkeen päälle 6 lassakkalevyä (kulmapaloista saatat joutua murtamaan palat pois, ettei jää isoa rakoa vuoan ja levy väliin. Laita murretut pikkupalat kulmarakojen paikkeille

Sitten loput jauhelihakastikkeesta edellisen kokoamisohjeen mukaan ja sen jälkeen viimeiseksi päälle loput valkokastikkeesta.

Paista uunissa n. 45min-1h 175 °.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti