sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pääsiäis kääretorttu rulla






12 hengelle

Kuviotaikina:
1 valkuainen
½ dl sokeria
¾ dl vehnäjauhoja
25 g Valio voita (huoneenlämpöisenä)
oranssia, vihreää ja pinkkiä pastaväriä (myös nestemäistä vähäisessä määrin käy) 

Aloita kuviotaikinasta. Laita kulhoon valkuainen, sokeri ja vehnäjauhot. Sekoita vatkaimella tai nuolijalla tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Ota 3 samanlaista juomalasia ja laita pursotus/pakastepussit niihin siten, että pussien suut menevät reunojen yli ja pussukan pohja on juomalasin pohjaa vastan. Jaa taikina kolmeen osaan  jokainen omaan ½ l minigrip-pussukkaan (voit punnita, jotta saat samanverran kuviotaikinaa jokaiseen). Värjää pussukoiden taikinat eriväriseksi pastaväreillä. Ota pussit juomalasista ja sekoita käsien välissä värit ao pusseissa. Varo, ettei pakasepussit mene rikki.  Leikkaa pussien päihin aukot.

Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle kiemuroita, pilkkuja ja muita kuvioita pellin lyhyen sivun suuntaisesti. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Jos pelti mahtuu pakastimeen, jähmettyminen tapahtuu nopeasti.

Rullataikina:
3 munaa + kuviotaikinasta jäänyt keltuainen
1 ¼ dl sokeria

1dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g öljyä tai Valio voita

Yhdistä rullataikinaan tulevat vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna jäähtyä.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Älä vatkaa valkuaisia ”tönköksi” vaahdoksi, vaan jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi.
Laita keltuaisten joukkoon loput sokerista. Vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahdot keskenään. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Sekoita huolellisesti kulhon pohjaa myöten.

Kaada taikina pellille kuvioiden päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi.

Paista 200 asteessa noin 7-10 minuuttia.
Kumoa torttupohja leivinpaperille. Irrota leivinpaperi päältä.

Kumoa levy uudestaan toisen leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä. Täytä kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperilla auttaen rullaksi lyhyemmästä sivusta alkaen. Nosta rulla jääkaappiin jähmettymään.

Rahkatäyte:
600 g 
Valio maustettua rahkaa appelsiini
½ dl vaniljakreemijauhetta
250 g valutettuja persikkakuutioita
Valmista sillä välin täyte. Sekoita appelsiinirahkan joukkoon vaniljakreemijauhe. Lisää persikkakuutiot.