sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Nopea valkosipuli patonki 2 kpl

2,5 dl      vettä
11 g        hiivaa
0,5 tl       sokeria
0,75 tl     suolaa
n 5 dl      vehnäjauhoja
0,5 dl      öljyä

Täyte:
voita
2-3 valkosipulin kynttä

Ota kaikki ainekset ja mitat esille. Laita taikinakulhoon n. 40 asteiseen veteen, hiiva, sokeri ja suola. Sekoita sormenpäillä.Vasemmalla kädellä lisää jauhot, sekoita sormenpäillä siihen asti kunnes alkaa vaikuttaa taikinalta, lisää öljy ja jatka vaivaamista kunnes taikina irtoaa kupin reunoista. Putsaa taikinalla taikinakulho ja jatka vaivaamista joko kulhossa tai puhtaalla alustalla.
Jätä taikina kulhoon nousemaan liinan alle vedottomaan paikkaan.

Notkista voi, purista sen sekaan  valkosipulin kynsiä. Sekoita voi ja valkosipulit.

Ota kaksi n. saman kokoista palaa. Pyöräytä ne kauniiksi palloiksi. Ota toinen pallo ja levitä se  jauhotetulle puhtaalle alustalle ja kauli se ohueksi 25*40 suorakaitaleeksi (varo ettei jää alustaan kiinni, lisää jauhoja jos meinaa tarttua).

Levitä ½ täytteestä suorakaitaleelle. Jätä toisesta kapeammasta reunasta levitteetöntä aluetta n. 2 cm.
Aloita käärimään rullalle siitä kapeasta päästä, jossa on valkosipulitäytettä. Kun rullalla käännä rullan päät kauniisti rullan alle pikkaisen taikinarullan päätä samalla puristaen, ettei täyte valu uunissa ulos rullasta. Aseta rulla uunipaperilla päällystetylle pellille.

Kauli toinen taikinapallo. Nostata n 20-30 min. Viiltele terävällä veitsellä ennen paistamista. Paista 200 asteisessa uunissa 12-15 min, kunnes kauniin vaalean ruskeutta näkyy.


Pulled pork kasslerista

Nyhtöpossu kasslerista



1,9 kg kassleria

4         valkosipulin kynttä

1 tl      kuivattua chiliä

2 tl      paprikajauhetta

2 tl      mustapippuria

1,5 tl   suolaa

4 rkl    worsister kastiketta tai japanilaista mir kastiketta+kinkunrasvaa tms.

laita mausteet paistopusiin, sekoita ja lisää liha sinne myös, sulje pussi. Kääntele, että maustetta on kasslerin ympärillä joka paikassa. Anna maustua yön yli jääkaapissa.

Laita possupussi uunivuokaan, tee pussin kulmaan pieni reikä, ettei pussi räjähdä uunissa.
uuni 200 astetta 30-45 min laske uunin lämpö 150 asteeseen ja jatka kypsentämistä n 2,5-3h.

Ota uunista ja anna lihan levätä hetki. Poista pussi ja laita liha tarjoiluastiaan. Revi haarukoilla pieniksi paloiksi. Katso, että mausteliemi kostuttaa lihan jokaista palaa.