tiistai 17. lokakuuta 2017

Helpot donitsit uunissa 12 kpl


Aineet:
0.5 dl öljyä
1.25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja/maissijauhoja (jos vj ei käy)
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa 

Lisäksi:
n. 50-100 g voita
n. 1 dl sokeria
n. 1-2 tl kanelia
 
Ohje:
Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja
lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa. 
Öljyä donitsipelti kevyesti. Laita taikina vaikkapa tukevaan pakastepussiin, leikkaan kulmaan pieni reikä ja pursota taikinaa donitsipellin koloihin noin puoleenväliin asti. 
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 6-7 min.
Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. 
Sekoita kaneli ja sokeri keskenään. Jos haluat erittäin kosteat ja maukkaat donitsit, sulata niitä varten 100 g voita. Dippaa donitsit kuumaan voihin heti uunista oton jälkeen n. sekunnin ajan. Lusikoi donitsin päälle sokeri-kaneliseosta joka puolella. Jäähdytä hetki ja nauti! 

Kana- tai savulohipiirakka pohjassa porkkana/punajuuriraastetta tai perunamuusia

Kana- tai savulohikala tms piirakka

Muista pohjaa esipaistetaan 225 astetta /10 min

normi 20cm          24 cm             uuni-
piirakkavuoka      p-vuoka          pellillinen
100 g71 dl              1,5                300 g            voita, öljyä
100 g                      150g             300 g            porkkanaraastetta (raakaa punajuurta raastettuna tai muusia)
1 dl                         1,5 dl            3 dl               vehnäjauho
1 dl                         1,5 dl            3 dl               hiutaleita (kaura tai 4-viljan tms)
½ tl                         1 tl                1,5 tl             suolaa
½ tl                         1 tl                1,5 tl            leivinjauhetta

Sulatettu voi tai öljy ja porkkanaraaste sekoitetaan keskenään.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään lisää sekaan rasva ja porkkana/punajuuri tai muusi.

Taputtele pohja suoraan vuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Tee reunaa n 1-1,5cm.
Pohjaa esipaistetaan 225 astetta /10 min

Täyte:
                                                    kanasuikaleita tai savukalaa
                                                    paprikaa, jalopenoa, oliiveja, sipulia yms.


2 dl              2dl             4 dl              kermaviiliä
1 dl              1 dl            2 dl              ruokakermaa
1                  1                3                  munaa

                                                    (juustoraastetta)
                                                 
mausteet uunipelliliseen: 0,75 tl suola, 1 tl sitruunapippuri, mustapippuri, paprikajauhe yms

Kypsennä kanapalat, savukalaa ei tarvitse kypsentää. Heittele ne ja muut paloitellut ainekset esipaistetun piirakan päälle. Sekoita kermaviili, ruokakerma ja muna ja lisää niihin mausteet ja kaada seos kana/kalapalojen ja paloitelluiden vihannesten päälle. Juustoraastetta voi laittaa paistoksen pintaan. 200 astetta n 25-30 min.

Savulohesta tulee mun mielestä parempaa kuin broilerista
                                                 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Lohiperunalaatikko

LOHIPERUNALAATIKKO  vuoka 30cm*40cm*7cm


2,5 kg jauhoista perunaa
700 g lohifilee
3 isoa sipulia
(2 nippua tuoretta, tuuheaa tilliä)
5 munaa
7 dl kermaa
4 dl maitoa
korppujauhoja 
n. 1,5 tl suolaa ja mustapippuria ja sitruunapippuria
voita

1. Voitele iso uunivuoka huolellisesti voilla ja laita pieniä voinokareita pohjalle. 
2. Kuori ja viipaloi perunat noin 2 mm viipaleiksi monitoimikoneessa. Älä tee liian ohuita siivuja, ettei laatikkoruoka liisteröidy. Laita perunaviipaleet kylmään veteen. Kaada vesi pois vasta, kun alat koota laatikkoruokaa.
3. Kuori ja viipaloi perunat noin 2 mm viipaleiksi monitoimikoneessa.
4. Viipaloi nahkaa vasten lohifilee terävällä veitsellä noin 1 cm vahvuisiksi viipaleiksi ilman että nahka tulee mukaan, ei tarvitse tehdä mitään ohutta siivua.
(5. Pilko molemmat tilliniput omiin kasoihinsa hienoksi hakkelukseksi.)
6. Lado 2-3 perunaviipaleen vahvuinen perunakerros vuokaan. Mausta koko kerros varovaisesti suolalla ja pippurilla.
7. Lisää puolet sipuleista tasaisesti perunakerroksen päälle.
(8. Ota toinen tillikasoista ja ripottele sipulikerroksen pinnalle.)
9. Lado lohipalat vieri viereen tillikerroksen päälle. Koko kerros pitäisi peittyä lohella. Lisää varovaisesti suolaa ja pippuria kalakerroksen päälle.
(10. Ripottele toinen tillikasoista lohikerroksen päälle.)
11. Lado loput sipuliseoksesta tillikerroksen päälle, ei tarvitse maustaa.
12. Lisää  loput perunaviipaleet sipulien päälle. 
13. Sekoita munat, maito ja kerma munamaidoksi ja mausta hyvin suolalla ja pippurilla. Maista munamaitoa maustamisen jälkeen ja lisää riittävä määrä suolaa ja pippuria. Munamaidon tulee maistua sopivasti suolalle, sillä peruna imee hyvin paljon suolan makua.
14. Kaada munamaito tasaisesti joka puolelle vuokaa, perunoiden päälle. Mausta varovaisesti suolalla ja pippurilla.
15. Lisää  korppujauhoja ohueksi kerrokseksi perunakerroksen pinnalle ja laita joka puolelle pienenpieniä voikuutioita.
17. Paista 200 asteessa reilu tunti, uunin toiseksi alimmalla tasolla.  Perunoiden tulee olla täysin pehmeitä.