sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Foccacio



Tupla-annos on sopiva 60 cm uunin uunipellille


40 g tuorehiivaa (paketti on 50g) (kuivahiivaa 22g) 
7 dl vehnäjauhoja
1½ - 2tl suolaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 dl oliiviöljyä

Kirsikkatomaatteja (mitä enemmän sen parempi)
Basilikaa
Sormi suolaa

Sekoita kuiva-aineet keskenään.
Murenna hiiva kuivien aineiden sekaan.
Kaada vesi ja öljy jauhojen sekaan.
Aloita sekoittaminen muutamalla sormella, älä työnnä koko kättä. Vaivaus koko kädellä vasta kun seos muistuttaa taikinaa.
Vaivaa taikinaa n. 10min.

Anna kohota 20min lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.

Puolita tomaatit ja irrota basilikan lehdet sillä aikaa kun taikina nousee.

Sivele oliiviöljyä paistovuoan pohjalle tekemään pohjasta rapsakan.
Levitä taikina vuokaan (öljytyin sormin).
Peitä vuoka liinalla ja anna kohota 15min.

Painele taikinaan sormilla koloja tomaateille.
Asettele tomaatinpuolikkaat taikinaan sormikoloihin leikkaus puoli ylös päin.
Heittele basilika taikinan päälle ja sirottele sormi suolaa tasaisesti ympäriinsä.
Voitele leipä vielä oliiviöljyllä ennen uuniin laittoa.
Paista 210asteessa alatasolla n. 20min.

Voitele juuri uunista tullut leipä vielä kertaalleen oliiviöljyllä.
Anna jäähtyä hetki ja leikkaa sitten haluamasi kokoisia paloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti